käyttöturvallisuus

Korumetalleista ja muista materiaaleista

Aloittaessani koruntekoa kesällä 2015 en tiennyt puoltakaan siitä, mitä nyt tiedän koruissa käytettävien metallien terveysvaikutuksista. Tiesin kyllä, että nikkelittömyys on pop, mutta se ei vielä riitä. Uskoisin, että suurin osa korujen käyttäjistä on tänäkin päivänä autuaan tietämätön metalleista, joita hän jopa päivittäin kaulallaan ja sormissaan pitää. Toivon, että tämä postaus toisi korujen käyttäjille lisää tietoa, jolle pohjata ostopäätöksiä ja korujen käyttöä.

Valmis pallokoru on monen päivän työn tulos

True Bloom -koruissa käytän pääsääntöisesti Pohjoismaissa tuotettuja 925-hopeaosia. 925-hopea tarkoittaa seosta, jossa on 92,5% hopeaa ja loput kuparia. Kuparia lisätään seokseen hopean kovettamiseksi, sillä kupari on kovempi metalli kuin hopea. Tällaista hopeaa kutsutaan sterlinghopeaksi, joka leimataan 925-merkillä. Esimerkiksi sormuksista leima löytyy yleensä sormuksen sisäpuolelta, koukuissa hyvin minimaalisena jossain kohtaa koukkua ja kaulaketjuista lukon ja ketjun välistä erilliseltä laatalta. Leima on oikeastaan ainoa tapa varmistua korun materiaalin pitoisuudesta. Lisää leimamerkinnöistä ja muista jalometalleista voit lukea Tukesin sivulta.

Sterlinghopeaa saa tilattua edullisesti ulkomailta, mutta True Bloom -koruissa käytän Suomesta tilattua ja Pohjoismaissa tuotettua hopeaa ensinnäkin laadun takaamiseksi, ja toisekseen suosiakseni lähituotantoa. Ulkomailta tilattaessa olen huomannut, että vaikka tilaisinkin nikkelittömiä osia, on koruissa lopulta kuitenkin ollut nikkeliä. Kun puhuu myyjän kanssa samaa kieltä, ollaan lähempänä totuutta – siispä tilaan Suomesta, vaikka kustannukset voivat olla jopa 20-kertaiset. Teen tämän taatakseni korujen turvallisuuden ja kestävyyden ja tätä kautta edesauttaakseni myös asiakastyytyväisyyttä. Tahdon, että asiakas voi käyttää True Bloom -koruja huoletta vaikka joka päivä!

Muotivaateketjujen myymät korut näyttävät myös hopealta, mutta eivät sitä ole. Edullisen hinnan takaamiseksi ollaan tingitty yleensä joko materiaalikustannuksissa taikka työolosuhteissa, ellei molemmissa. Rihkamakoruissa saattaa olla esimerkiksi nikkeliä, joka näyttää hopealta, mutta aiheuttaa jopa kymmenennekselle käyttäjistä allergisia oireita. Vaikka nikkeli ei alunperin aiheuttaisikaan allergista reaktiota, jatkuva altistuminen voi lopulta saada allergian puhkeamaan. Nykyisin maahantuotavien korujen nikkelipitoisuuksia säädellään, mutta varmin tapa välttää allergisoivat tai muuten haitalliset metallit on jättää ostamatta korut, joiden pakkauksesta tai leimasta ei ilmene korun valmistusmateriaalit – etenkin koruissa, joita käyttää usein. Toinen haitallinen metalli, jota saattaa esiintyä koruissa, on kadmium. Se on raskasmetalli, joka luokitellaan syöpää aiheuttavaksi aineeksi. (Lisää kadmiumista voit lukea täältä.)

Kaikki koruista aiheutunut kutina ei kuitenkaan aina ole allergista kutinaa. Esimerkiksi ihmiset, jotka käyttävät vain harvoin korvakoruja, mutta sitten pitkän koruttoman jakson jälkeen pistävät korut korvarei’istä läpi, voivat huomata korvalehdissä turvotusta, kutinaa ja punoitusta. Tämä voi johtua siitä, että rei’itysreiän iho on mennyt hiukan rikki korvakorun läpipiston vaikutuksesta. Näin ainakin käy minulle itselleni, vaikka en ole millekään allerginen. Kun koruja käyttää seuraavanakin päivänä, oireet alkavat helpottaa. Jos oireet taas eivät milloinkaan helpota, kyseessä on todennäköisesti allerginen reaktio. Sormuksen tai kaulakorun käytöstä sen sijaan ei pitäisi aiheutua minkäänlaista iho-oiretta missään vaiheessa.

True Bloom -korujen päävalmistusaine, eli epoksihartsi (muovi) on allergisoimaton materiaali, kun se on kovettunut. Työstovaiheessa, eli epoksin ollessa juoksevaa, se kuitenkin on allergisoivaa ja muutenkin haitallista. Tämän vuoksi pidän huolta työturvallisuudestani oikeanlaisten työvarusteiden ja työtilojen käytöllä. Kaikki työturvallisuuteen ja materiaalien laatuun panostaminen lisää tietysti kustannuksia, mutta uskon, että True Bloom -korut ovat ostajilleen yhtä mieleisiä kuin minulle itsellekin, ja tahdon siksi tehdä niistä kestäviä ja turvallisia.

Toivon, että kirjoitus toi sinulle kuluttajana lisää tietoa True Bloomista ja koruista yleensä. Jatketaan turvallisista koruista iloitsemista, minä ainakin jatkan niiden tekemistä. <3 niittyleinikit